Tanssikoulu Wimman yleiset säännöt

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu nettisivuilla olevan ilmoittautumislinkin (myClub-jäsenpalvelun) kautta. Wimmalla aiemmin tanssineet oppilaat ilmoittautuvat voimassaolevalla myClub-tunnuksellaan.

Opettaja ei ota tanssitunnille, jos ilmoittautumista ei ole tehty.

Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisen tehtyään asiakas hyväksyy, että tanssitunti maksetaan kauden alkaessa ja maksua ei palauteta, mikäli oppilas haluaa lopettaa tunnit kesken kauden. Kausimaksusta jota ei ole maksettu eräpäivään mennessä lähetetään kotiin postitse lasku, johon lisätään 5 euron toimistomaksu. Maksettuja kurssi- tai kausimaksuja ei palauteta. Jos oppilas ei pääse osallistumaan oman ryhmänsä tunnille, poissaolon voi käydä korvaamassa toisessa ryhmässä.

Mukaan voit tulla myös kesken kauden. Tällöin maksu määräytyy kauden alusta laskien kolmen viikon karenssin jälkeen. 

Kaikilla syyskaudella mukana olleilla oppilailla säilyy automaattisesti paikka ryhmissä myös kevätkaudella, joten uutta ilmoittautumista ei tarvitse tehdä. Jos oppilas ei halua jatkaa ryhmässä kevätkaudella, paikan perumisesta täytyy ilmoittaa heti syyskauden päättyessä, jos peruuttamista ei tehdä ajoissa on oppilas velvollinen maksamaan myös kevätlukukaudesta.

MyClub-jäsenpalvelu

Tanssikoulu Wimma hallinnoi myClub-jäsenpalvelulla yhteisönsä jäsenrekisteriä, laskutusta, ilmoittautumisia, läsnäoloseurantaa ja jäsentiedotteita. Ilmoittautumalla tanssitunnille ilmoittautumislinkin kautta saa käyttöoikeuden myClubiin, jolla voi ylläpitää kätevästi omia yhteystietoja sekä saa laskut ja jäsentiedotteet automaattisesti sähköpostiin ja jäsensivuille. Omalta jäsensivulta voi ilmoittautua helposti tanssitunneille ja seurata omaa aktiivisuutta.

myClub on helppokäyttöinen web-sovellus, joka toimii kaikissa yleisimmissä selaimissa. Kaikki tietoliikenne on myClubissa suojattua, ja salasanat ovat järjestelmässä vahvasti salattuja.

Peruutusehdot

Ilmoittautumisen voi perua maksutta viikkoa ennen ensimmäisen tanssitunnin alkua. 

Jos perut ilmoittautumisen alle viikkoa (7 päivää) ennen ryhmäsi ensimmäistä tanssituntia tai ensimmäisen tanssitunnin jälkeen, peritään 15 euron suuruinen maksu.

Jos perut ilmoittautumisen ryhmäsi toisen tanssitunnin jälkeen, perittävä maksu on 30 euron suuruinen.

Jos perut ilmoittautumisen ryhmäsi kolmannen tanssitunnin jälkeen, perittävä maksu on 45 euron suuruinen.

Sen jälkeen peruttaessa maksettavaksi tulee koko kausimaksu.

Peruminen tapahtuu kirjallisesti osoitteeseen tanssiwimma(at)gmail.com. Saat perumisesta vahvistuksen sähköpostiisi. Maksu käydyistä tanssitunneista määräytyy yllä esitetyn mukaisesti. Perumista ei voi tehdä puhelimitse tai suullisesti (esim. tunnin opettajalle) tai jättäytymällä pois tunneilta. Muokattu lasku tehdään aina toimistotyönä ja siihen lisätään 5 euron toimistomaksu. Asiakas ei saa omatoimisesti muuttaa valmiilla laskulla esitettyä summaa.

Kesken kauden mukaan ilmoittautuneilla on samat peruutusehdot, perumisaika lasketaan ilmoittautumispäivästä alkaen. Huom! Kaikki perumiset ainoastaan sähköpostilla, ei esim. puhelimella! Osallistumisen peruuttamisen johdosta, uusi lasku laaditaan toimistotyönä jonka summa määräytyy käytyjen tanssituntien ja toimistomaksun perusteella. Maksettuja kurssi- tai kausimaksuja ei palauteta.

Ilmainen kokeilukerta

Tanssikoulu Wimma järjestää avoimien ovien päivät ennen kauden alkua, jolloin pääsee ilmaiseksi kokeilemaan tunteja. Jos oppilas ei pääse osallistumaan avoimien ovien päiville, voi ilmoittautua normaalisti haluamalleen tunnille ilmoittautumislomakkeen kautta, ja jos ei halua kokeilun jälkeen jatkaa, perutaan osallistuminen sähköpostitse tanssiwimma(at)gmail.com. Tällöin maksettavaksi tulee 15 euron kertamaksu. 

Tanssituntien hinnat
Tanssikoulu määrittelee tanssituntien hinnat aina yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Hinnat sisältävät Alv:n 10 % sekä Teosto- ja Gramex-musiikintoistomaksut. 

Liikunta- ja virikesetelit
Tanssikoulussamme voi maksaa TYKY-, Smartum-seteleillä/saldolla sekä Eazybreakilla. Liikunta- ja virikesetelit ovat henkilökohtaisia. Niillä ei voi maksaa esim. perheenjäsenten tanssitunteja. Ilmoita sähköpostitse, jos haluat käyttää näitä maksuvälineenä.

Korvauskäytäntö

Oppilas voi käydä korvaamassa tilapäisiä poissaolojaan osallistumalla toiselle vastaavantasoiselle tai alemman tason tunnille ilman erillistä ilmoittautumista. Tunnin on oltava saman pituinen tai lyhyempi. Korvauksia ei voi tehdä etukäteen. Korvaamassa voi käydä kuluvan kauden aikana. Korvauksesta ilmoitetaan kyseisen tunnin ohjaajalle tunnin alkaessa.

Poissaolot

Tanssikoulu ei ole velvollinen korvaamaan rahallisesti tunteja, jotka ovat asiakkaasta johtuvasta syystä jääneet käyttämättä, esim.sairastuminen, matka ym. Pitkäaikaisissa sairaustapauksissa tai loukkaantumisissa tanssikoulu korvaa lääkärintodistusta vastaan neljän viikon karenssin jälkeen jo maksetut tanssitunnit lääkärintodistuksen mukaan. Sairastapauksia, jotka ovat neljä viikkoa tai alle ei korvata.

Alennukset

Alennukset myönnetään ainoastaan kausimaksullisille tunneille. Alennuksia ei voi yhdistää. Perhealennus -10%, perheenjäsenillä oltava sama kotiosoite. Alennus 10 % myönnetään toisesta ilmoittautuneesta lähtien, edullisemmasta kausimaksusta. Yhteisalennus -20%, jos oppilas osallistuu useammalle kausimaksulliselle  tunnille, toisesta/kolmannesta/ym tunnista -20% (alennus edullisemmasta kausimaksusta). 

Opiskelija-alennus -10%  on henkilökohtainen. Voimassa oleva opiskelijakortti tulee esittää ensimmäisen tanssitunnin yhteydessä tanssikoulun henkilökunnalle.

Merkitse tieto oikeudesta alennukseen myClub-ilmoittautumislomakkeessa ja huolehdi, että tiedot ovat ajantasalla.

Anytime-kortti
Rajaton käyttöoikeus kaikilla tunneillamme. 

Tanssitunnin peruutus

Tanssikoulu Wimma voi perua tanssitunnin yhden kerran per ryhmä lukukaudessa ilman korvausvelvoitetta ns. force majeur -tilanteessa, esimerkiksi opettajan äkillisessä sairastapauksessa. Peruutuksista ilmoitamme sähköpostilla tai tekstiviestillä.

Opettajan pitkäaikainen poissaolo

Mikäli opettaja on pidemmällä sairaslomalla, tanssikoululla on oikeus vaihtaa opettajaa/sijaista kesken kauden. Kausimaksua ei palauteta, vaikka opettaja vaihtuu kauden aikana.

Tanssikoulu Wimma Oy:n säännöt oppilaille ja vanhemmille                                                              

Tanssikoululla on oikeus keskeyttää oppilaan tunnit, mikäli hän häiritsee muiden oppilaiden työskentelyä jatkuvasti. Tällöin maksettavaksi tulee kausimaksu käytyjen tuntien mukaan. Lastentanssiryhmien vanhemmat velvoitetaan olemaan käytettävissä salin ulkopuolella tunnin aikana (tai valtuuttaa toinen vanhempi avuksi, mikäli vanhempi joutuu itse poistumaan tanssikoululta tunnin aikana).

Näytöksemme videokuvataan. Ilmoitathan meille sähköpostitse tanssiwimma(at)gmail.com kohtuullisessa ajassa mikäli lasta ei saa kuvata. 

Tiedotus

Tanssikoulu Wimman tiedotus tapahtuu sähköisesti. Asiakkaan on itse huolehdittava, että tiedot (sähköpostiosoite, osoite ja puhelinnumero) ovat oppilasrekisterissämme ajan tasalla. Mikäli annetut yhteystiedot ovat väärin, tanssikoulu ei vastaa puutteellisesta tiedonkulusta aiheutuvista menetyksistä.

Vakuutukset

Tanssikoulu ei vakuuta oppilaitaan, mahdollinen vapaa-ajanvakuutus oppilaiden tulee hankkia itse. Tanssikoululla on vastuuvakuutus mikä korvaa laiminlyönnistä tai tahallisuudesta aiheutuvia vahinkoja.

Yleistä

Tanssikoulu Wimma pidättää oikeuden tilapäisiin ja pysyviin opettaja- ja tuntimuutoksiin. Tanssikoulu Wimmalla on oikeus käyttää kevät- ja joulunäytöksissä oppilaista otettuja valokuvia ja videoita tanssikoulun internet- sivuilla ja markkinoinnissa. Oppilaalla on mahdollisuus kieltää kuvamateriaalin käyttö ilmoittamalla siitä hyvissä ajoin ennen näytöstä sähköpostiimme tanssiwimma@gmail.com. 

Wimma käyttää sosiaalisen median kanavina instagramia, facebookia ja youtube-kanavaa. Oppilaalla on mahdollisuus kieltää käyttämästä hänestä otettua kuvamateriaalia ilmoittamalla sähköpostiimme tanssiwimma@gmail.com tai kertomalla tunnin opettajalle.

Opettajan vastuu oppilaasta kattaa ainoastaan tanssitunnin. Tanssikoulu Wimma ei vastaa pukuhuoneisiin jätetyistä tavaroista. Jos oppilas vaurioittaa Tanssikoulun kiinteistöä tai irtaimistoa, hän on velvollinen korvaamaan vahingon täysimääräisesti.

EK-ryhmät

Tutustu esiintymis- ja kisaryhmien toimintaan!

Lue lisää

Tyhy- ja yksityistunnit

Meiltä laadukkaat ja monipuoliset tyhy- ja tanssitunnit sekä yksityistunnit esim. polttariporukalle tai hääjuhlaan.

Lue lisää

Hae meille töihin!

Hae mukaan hyvällä yhteishengellä varustettuun iloiseen ja ammattitaitoiseen tiimiimme! Meitä yhdistää rakkaus tanssiin! 

Lue lisää

Wimman pukuvuokraamoon!

Esiintymisasujen ja -asusteiden vuokraus edullisesti!

Lue lisää